Suomen Kaupan Liitto
Haku:
EK Extranet» Ajankohtaista 13/09

Ajankohtaista 13/09

18.08.2009 09:09


1. Sikainfluenssaan varautuminen

Keväällä Meksikosta alkanut influenssaoireita aiheuttava virustauti A(H1N1) (ns. sikainfluenssa) luokitellaan vakavuudeltaan kohtalaiseksi. Taudinkuvat ovat teollisuusmaissa samanlaisia kuin vuosittaisessa kausi-influenssassa. Uuden virusmuunnoksen aiheuttamassa pandemiassa kuitenkin suurempi osa väestöstä on vailla aikaisempien infektioiden tuomaa suojaa kuin kausi-influenssassa. Tästä syystä varsinaisen pandemiavaiheen arvellaan tuovan hyvin nopeasti suuria määriä sairastumistapauksia.

Apteekin toimenpiteiden tarve kasvaa sen mukaisesti, miten pandemian uhkavaiheen (WHO 1-3) jälkeen alkuvaihe (WHO 4) ja varsinainen pandemiavaihe (WHO 5-6) kehittyy Suomessa. Apteekissa on aihetta keskustella ainakin alustavasti eri vaiheiden vaikutuksista työn tekemiseen ja poissaoloista apteekille aiheutuviin ongelmiin. Koko yhteiskuntaa koskevat ohjeet, mm. rokotuksista ja lääkityksistä, tulevat viranomaisten toimesta.

Apteekkien Työnantajaliiton ohjeistus, jossa käsitellään sairastumista ja työkyvyttömyyden toteamista, erilaisia poissaolotilanteita, palkanmaksua niiden ajalta sekä työjärjestelyitä löytyy täältä. Ohjeistus perustuu apteekkien työehtosopimuksiin ja työsopimuslakiin. Sitä täsmennetään tarvittaessa.

Eri tiedotusvälineissä näkyy olevan hyvinkin erilaisia ohjeita, joten apteekin omat pelisäännöt on syytä käydä läpi henkilöstön kanssa.

Terveisin

APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITTO

Jukka Koskipirtti