1 § Ammattiyhdistyskoulutus
Koulutustyöryhmä
| 1. | Tämän pykälän mukaista ammattiyhdistyskoulutusta varten on liittojen yhteinen koulutustyöryhmä. |
Kurssien hyväksyminen
| 2. | Koulutustyöryhmä hyväksyy työnantajan tuen piiriin kuuluvat kurssit seuraavasti: |
Kurssit käsitellään koulutustyöryhmässä niin hyvissä ajoin, että liitot voivat tiedottaa niistä viimeistään kaksi kuukautta ennen kalenterivuoden ensimmäisen kurssin alkua. | |
| Koulutustyöryhmä voi seurata kurssien opetusta. |
Osallistumisoikeus
| 3. | Luottamusmies voi osallistua koulutustyöryhmän hyväk-symälle enintään viikon kurssille, jos se ei aiheuta aptee-kille tuntuvaa haittaa. |
| Luottamusmies voi osallistua: | |
|
| 4. | Luottamusmiehen on keskusteltava työnantajan kanssa aikomuksestaan osallistua kurssille mahdollisimman ai-kaisin, kuitenkin vähintään 4 viikkoa ennen kurssin alkua ja niin, että osallistuminen voidaan ottaa huomioon mui-den työvuoroja suunniteltaessa. |
| Työnantajan on ilmoitettava luottamusmiehelle mahdolli-simman aikaisin, kuitenkin viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, miksi kurssille osallistuminen aiheut-taisi apteekille tuntuvaa haittaa. | |
| Työnantaja voi peruuttaa kurssille/jaksolle osallistumisen apteekin töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syys-tä. |
Korvaukset
| 5. | Luottamusmies voi osallistua koulutustyöryhmän hyväk-symälle kurssille ilman säännöllisen työajan ansionmene-tystä. |
| Ansionmenetys korvataan enintään 1 viikolta. | |
| Ansionmenetys korvataan peruspalkan mukaan. Työaika-lisiä, sunnuntaityökorvauksia sekä muita mahdollisia tun-tikohtaisia lisiä ei korvata. Kuukausikohtaiset lisät korva-taan. |
Muut edut
| 6. | Osallistuminen tämän pykälän mukaiseen koulutukseen ei vähennä vuosiloma-, eläke- tai näihin rinnastettavia etuuksia. |
2 § Ammatillinen lisäkoulutus
| 1. | Ammatillisesta lisäkoulutuksesta on sovittu työehtosopi-muksessa (21 §). |
| 2. | Säännöllisen työajan ansionmenetys korvataan perus-palkan mukaan. |
|
Työaikalisiä, sunnuntaityökorvauksia sekä muita tunti-kohtaisia lisiä ei korvata. Kuukausikohtaiset lisät korva-taan. | |
| Ylimääräiset matkakustannukset korvataan halvimman kulkuneuvon mukaan. Tavanomaista korkeammista matkakustannuksista sovitaan etukäteen. | |
| 3. | Ennen koulutukseen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus. |
3 § Voimassaolo
Sopimus on voimassa toistaiseksi 3 kuukauden irtisanomisajalla.
Helsingissä tammikuun 31. päivänä 2002
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITTO RY
SUOMEN FARMASIALIITTO SFL RY